Etusivu

Historia

Mökkivuokraus

Yhteystiedot

Ruotsiksi

 

KARTANON HISTORIA

Horsbäck esiintyy julkisissa asiakirjoissa ensimmäistä kertaa  vuonna 1392 Horsabek-nimisenä.
Myöhemmin esiintyvät nimet Horsebechke, Örby, Dörby ja vuodesta 1540 Horsbäck/Horsbeck.
Siihen aikaan olivat Horsbäck ja (Langans)Böle peruskyliä, jotka muodostivat Horsbäck ”bolin”
(hallintoyksikkö). 1500-luvun omistajina mainitaan m.m. Klas Grabbe (Grabbackan Nils Grabben veli) ja
tuomari Peder (Per) Galle. Talosta tuli 1600-luvulla ratsutila, joka varusti sotamiehen hevosineen
Uudenmaan ja Hämeen läänin ratsurykmentin ensimmäiseen komppaniaan,  henkikomppaniaan.
Se oli Raaseporin kreivikunnan kirjanpitäjän
Johan Hanssonin ja kreivikunnan hauptmannin Hindrik Grelssonin omistuksessa.

V. 1687 talosta tuli kruunun ratsutila (valtiollinen).
V. 1758 sen osti kruunulta Enok Blomster, jonka hauta on Snappertunassa.
Hänen aikanaan suoritettiin sekä Horsbäckissa että Kärrbyssä suurjako, mutta saaret jaettiin vasta 1791.
Enok Blomster nuorempi seurasi isäänsä. Hänestä tuli pappi.
Sanotaan että Snappertunan kirkkoa ympäröivä kivimuuri on hänen ajoiltaan. Hänen jälkeensä seurasi
ylihoviapteekkari ja hovineuvos, ritari Berndt Erik Inberg, joka lahjoitti kirkolle alttaritaulun.
Sitten seurasivat Bäckerin sisarukset, tammisaarelaisen kauppiaan tyttäret.
He ottivat ottopojakseen renkinsä Gustaf Vilhelm Sandellin, joka sitten sai Horsbäckin v. 1875.
Mutta jo v. 1879 hän muutti uuden vaimonsa Linan kanssa pois juorujen alta ”Vestankvarnin erämaahan”,
jonka he ostivat ja myöhemmin testamentoivat Uudenmaan Ylioppilaskunnalle kansanopistoksi.
Siitä tuli sittemmin maatalous- ja emäntäkoulu.

Horsbäck vaihtoi omistajia tiheään.
Pisimmin sen omisti elokuvateatterin omistaja, liikemies Gösta Lindebäck 1914-35.
Hän möi Horsbäckin meidän suvullemme: Hilma ja Edvin Lindroosille.
Hilma oli ison maatalon tytär Köpbölestä, Edvin merikapteeni, kotoisin Bromarfin Könickin maatalosta.
Heidän tyttärensä Dagny Grünn peri Horsbäckin Hilman kuoltua v. 1962 ja möi tilan
pojalleen Torolfille ja hänen vaimolleen Marialle v. 1968.
Heidän poikansa Petter sai tilan omistukseensa 1991 perintö- ja sukupolvenvaihdoksessa.
Hänen sisaruksensa ja isä saivat kukin tontin Horsbäckista.
80-luvulla on Tammisaaren kaupungin kanssa vaihdettu metsäaloja Harjun teollisuusaluetta varten.
Siellä vaikuttaa nyt useita kymmeniä yrityksiä.

Horsbäck on 1900-luvulla ollut pitkään Gropbyn kanssa yhteisviljelyksessä, aikaisemmin myös
Västanbyn ja Kärrbyn kanssa. Horsbäckissa on ollut 4 torppaa, pieni meijeri, viinikasvihuone,
kauppapuutarha ja 1960-luvulle saakka korkealuokkainen jopa 70-päinen lypsykarja.
Hevosia on ollut jopa 15 ja työväkeä kymmenkunta.

Ensimmäinen traktori hankittiin v. 1935. Se oli piikkipyöräinen ja toisen maailmansodan aikana varustettu
häkäpöntöllä.  Ensimmäinen dieseltraktori tuli taloon 1967 ja ensimmäinen leikkuupuimuri (hinattava)
1950-luvun lopulla. Ensimmäiset salaojitukset tehtiin 1930-luvulla.
Myöhemmin on koko peltoala salaojitettu eri menetelmin.

Päärakennus on osin 1700-luvulta, sisältä uusittu ainakin 1898 ja 1970.
1800-luvulta ovat peräisin pehtoorin talo, luhti, vilja-aitta kellotapuleineen,
harmaakivinen perunakellari ja työväen asuinrakennus Pikkukasarmi.
Horsbäckin pinta-ala on n. 50 ha peltoa ja 100 ha metsää.
Peltoviljely on 1960-luvulta alkaen ollut pääasiassa viljanviljelyä.